tiistai 1. tammikuuta 2013

31.12.2012 - ANNELI - Härmän Kuntokeskus, Kauhava


tapsukka.kuvat.fi

Vuoden viimeistä keikkaa viedään…

Matkalle kuluvan vuoden 2012 vihon viimeiselle keikalle suunta kohti Kauhavaa ja siellä tarkemmin ottaen Härmän Kuntokeskusta. Sitten muutaman vuoden jälkeen Anneli oli palannut keikalle Härmän Kuntokeskukseen. Kun tuota omaa keikkakalenteria katsoo, oli eilinen vuodenvaihteen keikkani Kuntokeskuksessa Annelin kohdalta vuoden 2012 keikoista tasan viideskymmenes. Joten aika monta kertaa on tullut liikkeelle lähdettyä anoastaan jo Annelin keikkoja ajatellen, ja toiset siskokset vielä tähän päälle! Tuohon vois vielä sanoo keikkaakaan en vaihtaisi pois:-))



Eikun jälleen tienpäälle. Matkalta ekana täältä Jyväakylästä poimin mukaan ”Tarmo lähikauppiaan” sekä vähän tuonempaa nappasin kyytiin tutusti rumpalimme ”Kauppis Pertin”. Joten kokolailla tutulla meiningillä olimme jälleen liikkeellä.

”Iskä, keikkamanageri, keikkamyyjä, kitaristi?”… 
  
Vuosien varrella on Tapsukkaa kyselty ja arvailtu keikoilla milloin miksikin. Milloin olen kysyjän mielestä ollut Annelin ja sisarusten iskä, milloin keikkamanageri, milloin kitaristi jne… Eilen kyseltiin vuorostaan erään mieshenkilön toimesta että, "ollaanko sitä Annelin iskä"? No, tietysti ei iskä eikä mikään näistä edellä kuvatuista, mutta muutoin vain tiiviisti mukana vuodesta toiseen kaikenlaista touhuten…

Ei aina mene putkeen…

Kun tuossa yllä kerroin että miksi mua keikoilla milloinkin luullaan, ei se näköjään mene täysin putkeen noilla kyseijöillä jos ei mene myöskään aina noissa lehti-ilmoituksissa. Ilmaisjakeluna meillekin kotia tulevassa Ykköset – lehdessä kerrottiin Härmässä olevan uudenvuoden aattona keikalla Anne Mattila & V.I.P, ja oiken kuvan kanssa. No näitä näemmä sattuu, mutta nyt oli kuitenkin vuorossa nimenomaan sisrusparvesta Anneli oman V.I.P -orkesterinsa kanssa! ;-))

”Äiti neuloi”…

Anneli saapui lavalle pukeutuneena tyylikkääseen mustaan, somisteltuna pitsein, kultaan sekä hopeaan, aina hienoa hopeaista risti sormusta myöten. Annelin mustassa asusteessa oli toisella puolelle laahuksen tapainen pitkä hiha. Muutaman esittämänsä kappaleensa jälkeen Anneli heilautti hihaa hauskasti edessämme samalla meihin vilkaisten ja virkkoen veikeän oloisena, mutta silti topaksti ”äiti neuloi”… juu’uu näytti oikeesti hienolta, mitäpä muuta vaan totesin oitis takaisin, ”äiti on hyvä neulomaan”! Palkkioksi sain Annelilta kauniin hymyn! :-))





Eka setin kappaleista voisi mainita vaikkapa tutut aloitus kappaleet ”suojaan” sekä ”ihoissa on virtaa”. Näiden lisäksi tupaten täyteen ahtautunut Kuntokeskuksen tanssiväki sai nautita muun muassa Annelin valssit, sambat, rumbat, reippaat humpat jne… joten kaikille oli tarjolla jotain!

”Tanssin päivät, tanssin yöt”…

Toinen setti aloitettiin tyylikkäästi viime syksystä lähtien Annelin ohjelmistossa olleella ikivihreällä kappaleella ”kuolleenlehdet”, parinaan kappale ”tien kuningas”. Seuraavaksi Anneli: Seuravana otamme eka levyni kappaleen ”tanssin päivät, tanssin yöt”, ja tämä kappale on osoitettu Tapsukalle”. Näin Anneli muisti jälleen kivasti Tapsukkaa… ja aivan oikeesti, mikäpä kappale olisikaan tähän saumaan paremmin sopinut kuin vanha tuttu suosikkini ”tanssin päivät, tanssin yöt”. Sen verran sitä on keikoilla käyty, joten siinä on vierähtänyt näpsäkästi nuo laulun nimessä mainitutut yöt sekä päivät, vaikkakin tuo tanssiminen itsessään on jäänyt kokolailla, sanoisiko lapsipuolen asemaan! Kiitos Annelille muistamisesta! :-))


Kaikenlaista... Annelihan se siinä! ;-)

”Seinäjoen lähellä ollaan”…

Jatkossa kuulimme Annelilta kappaleet ”planeetat kohdallaan”, ja näiden jälkeen tango – kappaleen ”tuhon tietä kuljen” sekä kuin tuon edellisen tangon vastapainona toisena tangona ”vei meidät rakkauteen”. Ennen tangojaan Anneli kertoili, Seuraavana otamme tangot, kun vielä näin Seinäjoen lähelläkin kerta ollaan, kuuluu tangot ilimanmuuta asiaan”… Annelin tangot soi tyylillä ja taidolla. Annelilta nää tangotkin onnistuu! :-))

Toisen setin päätteeksi pistettiin oiken kunnon rokiksi kappaleissa, ”great bals of fire” sekä ”saappaat”…
 
”Liekö tämä nyt sitä nuoruusajan…”…

Ei ennättänyt Anneli lavalta lähteä kun kansa vaati innoissaan jo lisää. Anneli meinas abioodien päätyttyä: ”Tuossa väliajalla multa toivottiin ”nousevan auringon taloa, mutta minähän tietysti sen unohdin, liekö tämä nyt sitä nuoruusajan dementiaa”, kyseli Anneli naurussa suin!  

Encore kappaleina saimme Annelilta kuultavaksi sen jo tuolla aiemmin toivotun ”nousevan auringon talon” sekä toisena encore kappaleena Topi Sorsakosken taannoin levyttämän kappaleen ”luotu lähtemään”… 


Tapsukka suosikkinsa Annelin kainalossa.
Tästäpä on hyvä jatkaa vuodelle 2013! :-)
Kiitos vuodesta 2012…

Suuren suuret kiitokset Annelille menneestä keikkavuodesta 2012! 

Keikan jälkeen kiittelin Annelia kuluneesta mainiosta keikkavuodesta. Mainiten kiitosten perään, ”tavataan nyt vuoden aluksi jo lauantaina Revontulessa”, jatkaen edelleen, ”tää oli muuten jo viidseskymmenes sinun keikka tälle vuodelle”. Anneli meinas jakosta seutaavalle keikkavuodelle, ”ensivuonna sitten vähintään se sama viisikymmentä ja vähän vielä päälle”! :-))

Kotimatkalle päästiin lähtee vähän ennen puoli kolmea ja kotiovella oltiin joskus viiden jälestä, joten tais tulla keikkapäivälle aika hyvästi mittaa! 

Tapsukka :-))