sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

23.6.2012 - ANNELI - Hiekkarannan lava, Virrat



Virroilla mainio keikkajuhannuksen päätös...
Mainion juhannusajan keikkarupeaman päättivät Virtain Hiekkarannan juhannuspäiväntanssit. Hiekkarannan lava oli satsannut myös juhannuspäivään oikein kunnolla neljän esiintyjä ryhmän voimin. Annelin ja Vipin lisäksi Paula Koivuniemi oli mukana kymmenhenkisine orkestereineen, lisäksi mukana oli Kino Jake ja sekä neljäntenä monipuolinen Teemu Harjukari yhtyeineen…



Anneli: ”ei niitä niin helpolla saa”…
Anneli aloitteli oman osuutensa kymmenen aikoihin. Paikalla ollut illan juontaja Sari Tamminen kuulutteli Annelin lavalle, kertoen samalla keskustelustaan tuossa vähän aiemmin: ”Kysäisin tuolla takatiloissa, että montako teitä sisaruksia oikein laulaa… Sarin mukaan Anneli ei osannut kuulema siihen sanoo että montakohan heitä mahtaakaan olla, monta kuitenkin”. ;-)) 

Anneli oli myös ennättänyt lavalle rytmikkäiden aplodien saattamana... Kohtapuolin lavalla oli jo todettu Sarin ja Annelin toimesta muun muassa että kaikkien sisarusten nimet alkaa aalla jne…

Sari vielä tivasi, ”onko teillä kaikilla yhteiset pokakaveritkin”, hetken päästä Anneli, "joo, kyllä… ei niitä niin helpolla saa”, lisäsi Anneli vielä veikeä pilke silmäkulmassaan! On se Anneli vaan sitten mahottoman hauska likka! ;-)) ;-))



Ekasetillä…
Valkeaksi prinsessaksi sonnustautunut Anneli aloitteli omalla ekalevyn kappaleella ”suojaan” ja toisena kappaleena ”ihoissa on virtaa”. Jonka jälkeen siirryttiin fox – musiikin pariin.

Jatkossa kuulimme lisäksi Annelin uusimmalta levyltä ”planeetat kohdallaan” sekä tutut Annelin reippaat humpat. Setin päätteeksi lisättiin pikkaisen vauhtia lavalle kapaleessa ”hullu yö”… niinpä niin se taitaa olla jo kolmas jopa perätysten! :-))

Väliajalla käväisimme vihkaisemassa ulkolavalla esiintynyttä Paula Koivuniemeä. Sinne oli rientänyt myös pääosin vipin poilaat sekä Anneli ”seurueineen”… vähän aikaa itse kukin tilannetta seurasi, mutta noi hyttyset tais meidät sieltä ulkosalta pois ajella. Mutta jos olen rehellinen, ei Paula kuulu mitenkään minun suosikeihin. Arvostan tottakait hänen pitkää uraansa jne… hän on stara ilmanmuuta!..
Kino Jake, Tapsukka tykkää…

Ennen kun Annelimme päästettiin jälleen lavalle toiseen settiinsä, oli lavalla Jyväkyläläinen Kino Jake – yhtye… Vielä vähän Kino Jakesta. Yhtye oli tehnyt uuden hauskan humppa sovitteisen tulkinnan lähinnä kait jääkiekosta tutuksi tulleesta kappaleesta ”poika saunoo”… siinä samalla oli hyvä pikkaisen vihjailla heidän kotikaupunkinsa mestaruus saavutuksesta, jääkiekon saralta! :-)) Mainittakoon että alunpitäen kyseinen kappale on niin ikään Jyväskyläläis- lähitöinen!
Hauska oli myös yhtyeen versio vanhasta Irwinin syksynsävel – kappaleesta tuolta 70 – luvun alusta, ”poing poing poing". Tais Annelikin noista sovituksista tykätä kun sieltä lavan takaa kävi välistä kurkkaamassa Kino Jaken menoo...


Jälleen Annelin vuoro…

Puolitoista tuntisen tauon jälkeen päästettiin Anneli jälleen lavalle kun tämä yllämainittu Kino Jake – yhtye oli päätättänyt oman kolmevarttisensa.  Anneli aloitti toisen settinsä omalla kappaleellaan ”rakkauden muistomerkki”. Kappale joka sai parikseen Annelin uudempaa tuotantoa olevan kappaleen ”ilman sua jaksaisi en”. Jatkossa tuli muun muassa vanha tanssikappale ”mustat silmät”… kun Annelia pikkaisen siinä osoiteltiin, että siellä, siellä, ne mustat silmät. Ei Anneli siihenkään jäänyt sanattomaksi vaan totesi heti perään, ”ei ole vielä, mutta aamulla saattaa olla”… no, se valvominen saattaa toki näkyä, mutta ei kat nyt sentään! Anneli on Anneli! ;-))

Tunnetta ja hurjaa menoo…

Toisen setin loppupuolella meno kiihtyi lavalla lavalla, eikä ainoastaan reippaampien kappaleiden ansiosta. Ainakin meidän mainio rumpalimme Jarmo innostui varsin huimiin suorituksiin. Jonkin näppärän pikku soolon jälkeen Anneli kääntyi ja kädellä viitaten esitteli rumpalinsa Jarmon, samalla kehuen hänen hienoa juhannus ”luukkiaan”. Samalla lensi Jarmon päällä ollut liivi kauas lavan eturienaan Anneli jalkoihin… ja tietysti Jarmolta vielä hienojen henskeleiden paukuttelut vielä siihen päälle, show mies on aina show mies! ;-))
Jatkossa kuulimme Annelilta monta vauhdikasta Tapsukan suosikki piisiä, kuten ”liian pitkä matka kotiin” sekä ”luihin ja ytimiin”, jonka kappaleensa jälkeen Anneli vielä virkkoi, "kappale joka oli tarkoitettu kaikille miehille"… no mikä ettei, kun kerran vielä ”meidän” kaunis Annelimmekin on lavalla... luihin ja ytimiin, kyll' miehille kelpaa!! :-))

Välillä päästiin myös Annelin hienojen tulkintojen pariin kappaleissa ”nousevan auringon talo” sekä kappaleessa ”luotu lähtemän”. Hienoa tulkintaa...
Setin päätti hurja vauhtiset kappaleet, jossa Anneli meinas kuin lentoon lähtee, siltä se tuolta lavan reunalta melkeinpä näytti… menossa oli näet rokki - kappaleet ”saappaat” sekä viimeisenä Annelin ohjelmistossa alusta alkaen ollut Baddingin ”rokki soi”… kyllä oli makeeta, kyllä Anneli osaa! :-))

Tapsukka kiittää! :-))

Edit 25.6.2012 - Virtain keikalta kotiintulo maisema klo 3.03.
Kuva oman työhuoneen ikkunan lävitse otettuna. :-))

Kutsu Syvälahden lavan 60-vuotis juhliin...
Täytyy käydä kattomassa!










  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti